Thursday, April 21, 2011

Vaparin potkut

Ensimmäinen juttu kaikessa uinnissa on pitää katse pohjassa. Eli aina kun näet vastakkaisen seinän on se sinulle palaute pään asennosta. Eli niska pitkänä pään annetaan olla vartalon jatkeena. Altaissa olevat pohjaviivat päättyvät T-kirjaimeksi noin metri ennen seinää, näin katsetta ei tarvitse nostaa edes ennen seinää, vaan käännös ja maaliintulo voidaan arvioida pohjaviivan T:stä.


Vapaauinnissa oleellista on pitää jalka rentona, ja pyrkiä saamaan liike lähtemään lantiosta. Polvi taittuu mahdollisimman vähän ja nilkka elää liikkeen kanssa, edistyneemmillä myös polvi elää liikkeen mukana hieman. Tavoite olisi saada jalka toimimaan kuin mato ongen vapa, liike lähtee lantiosta mutta energia liikkuu jalan läpi aaltona päättyen varpaiden kärkeen. Emme suosittele uimalauta potkuja kenellekkään koska niiden avulla ei varsinaisesti voi harjoitella uinnissa tarvittavaa potkua. Näin alkuun varsinkin kannattaa potku yhdistää mahdollisuuksien mukaan vartalon asennon ja kevyen potkurytmin harjoitteluun esimerkiksi näin:














Kuten videolta näkyy usein oppimista auttaa se että suoritus tehdään ensin tietoisesti väärin jonka jälkeen liikkeessä siirrytään "oikeaan" suoritustapaan. Usein ihmiset eivät tiedä tekevänsä virheitä, mutta tämäntyylisellä prosessilla voidaan omaa havannointikykyä parantaa.



Vapaauinnissa potkujen kuuluu parhammillaan elää käsivetojen tuoman rytmin mukaan ja tasapainottaa uintia. Eteenpäin vievistä (propulsiosta) voimista ei kunto uinnissa paljon tarvitse välittää, mutta juuri potkut ovat useimmiten ongelma monelle harrastelija uimarille. Ongelmia esiintyy kun erityisesti hengittäessä sekä ihan vain siinä kun kädet palautuvat veden pinnalta takaisin eteen. Tätä käsien tuomaa ongelmaa voidaan harjoitella mm. näin:
























Oleellista tässä on huomata kuinka mikään Jaakon kehossa tai edessä lepäävässä kädessä ei muutu toisen käden noustessa pinnalle. Kaikki ylimääräiset liikkeet kielivät epätasapainosta. Edistynyt versio tästä on se että pää nousee hengitykseen käden kanssa. Kättä ei tarvitse nostaa yhtä korkealle kuin Jaakko vaan aloittaa pienemmästä liikkeestä vain niin että tasapaino säilyy. Ainoa keino harjoitella tätä drilliä on liikkua pienestä liikkeestä isompaan ja keho ihmeellisesti oppii tasapanon kuin itsestään.

No comments:

Post a Comment